Ukko.fi valitsi mediakokonaisuuteensa tienvarsitaulut tavoitteenaan kasvattaa tunnettuutta ja herättää mielenkiintoa. Yhteistyö VMV Median kanssa alkoi vuoden 2018 alussa.
UKKO.fi tarjoaa palveluja kevytyrittäjille, jotka voivat laskuttaa työnsä yksityishenkilönä – ilman omaa y-tunnusta tai toiminimeä. UKKO.fi:n markkinoinnissa työskentelevän Sanna Laitisen mukaan kevytyrittäjyys ja UKKO.fi:n palvelut ovat suurelle yleisölle vielä uusia tuttavuuksia.
VMV:n tienvarsitaulujen avulla haluttiin lisätä tunnettuutta ja nostaa palvelu kaikkien tietoisuuteen. Klassinen ulkomainonta on kiinteä osa UKKO.fi:n mediavalikoimaa ja hyvästä syystä.
”Media on nykyään pirstaloitunutta ja ihmiset voivat esimerkiksi sosiaalisessa mediassa seurata mitä haluavat. Ulkomainontaa ei voi ohittaa”, Laitinen kertoo.
Ukko.fi näkyy useassa taulussa eri puolilla maata. Laitisen mukaan tienvarsitaulujen tulee olla näkyvällä paikalla ja erottua maisemasta – ja juuri sellaiset mainospaikat VMV Median kattava verkosto tarjosi.
Mainosten suunnittelun tukena hyödynnettiin VMV Median sivuilla olevia kuvanupotuspohjia sekä välähdystestiä havainnollistamaan sitä, miltä mainos näyttää ja miten viestin ehtii huomata ohi ajavasta autosta.
”Olemme olleet kaikin puolin tyytyväisiä VMV Median palveluun. Erityisen hienoa oli saada kuvat valmiista tienvarsimainoksista sähköpostiin asennuksen jälkeen, sillä emme välimatkasta johtuen päässeet itse paikan päälle”, Laitinen kertoo yhteistyöstä.
Kampanjointi on saanut kevään aikana UKKO.fi-palvelun käyttäjien määrän kasvuun ja koko vuodelle 2018 tavoitteena on 40 prosentin kasvu. VMV Media on ollut ilolla mukana tukemassa yrityksen menestystä.
Porokello on mobiiliteknologiaa hyödyntävä älyliikenteen palvelu, jonka tavoitteena on puolittaa porokolarien määrä vuoteen 2020 mennessä.
Ukko.fi valitsi mediakokonaisuuteensa tienvarsitaulut tavoitteenaan kasvattaa tunnettuutta ja herättää mielenkiintoa. Yhteistyö VMV Median kanssa alkoi vuoden 2018 alussa.
“Kun halutaan tavoittaa suuria yleisöjä ja saada viesti nopeasti ulos, ulkomainonta on siihen erittäin tehokas väline.”
Mari Riipinen
Planning Director
“VMV Media tarjoaa Hesburgerille aidosti täyttä palvelua ja tarpeisiimme räätälöityjä ulkomainos-ratkaisuja.”
Jari Vuoti
Varatoimitusjohtaja
Pitkä yhteinen historia VMV Median kanssa on osoittanut, että taulut pidetään kunnossa ja huolto pelaa.
KARI SEIKKULA
Yrittäjä
“VMV hoitaa hommansa luvatusti. Painaminen ja asennus sujuu aikataulussa, vaikka joskus meiltä aineisto tulisi hieman myöhässäkin.”
Pasi Vainio
Myyntijohtaja